Jodinpuute on yleinen ongelma, etenkin raskaana olevilla

Jodi – elintärkeä hivenaine

Jodi on hivenaine, jota tarvitaan mm. kilpirauhasen toimintaan, sikiön kasvuun ja lapsen älylliseen kehitykseen. Eniten sitä tarvitsevat odottavat ja imettävät äidit, ja tutkimusten mukaan jodinpuute uhkaa monien terveyttä.

Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan ruotsalaisnaiset saivat ravinnostaan liian vähän jodia raskauden aikana, jolloin sitä tarvitaan enemmän. Tutkimuksessa otettiin virtsanäyte yli 450 perusterveeltä odottavalta äidiltä. Näytteissä oli keskimäärin 98 mikrogrammaa jodia litraa kohti, mikä on huomattavasti vähemmän kuin Maailman terveysjärjestö suosittelee. Suosituksen mukaan raskaana olevien jodipitoisuuden tulisi nimittäin olla 150–249 mikrogrammaa per litra. Ikävä kyllä jodiarvot eivät todennäköisesti ole muualla Euroopassa yhtään parempia.

Itävallassa samana vuonna tehdyssä tutkimuksessa saatiin samankaltaisia tuloksia: vain noin 14 prosentilla 246:sta raskaana olevasta naisesta oli elimistössään tarpeeksi jodia. 79 henkilöä tästä tutkimusryhmästä kertoi käyttävänsä jodilisää, ja heillä jodipitoisuus oli selvästi suurempi kuin niillä, jotka eivät ottaneet ravintolisää (97,3 μg/l vrt. 80,1 μg/l). Kuitenkin myös jodilisää käyttäneillä naisilla oli elimistössään liian vähän jodia. Tutkijoiden mukaan tämä kertoo siitä, ettei päivittäinen 100–150 mikrogramman annos kaliumjodidia ole riittävä, vaan sen pitäisi olla lähempänä Maailman terveysjärjestön raskaana oleville suosittelemaa 250 mikrogramman kokonaissaantia.

– Johtopäätöksemme on, että naisten tulee saada enemmän jodia, jos he suunnittelevat raskautta, sanovat tutkimuksen kirjoittaneet Heidelinde Lindorfer ja Alois Gessl Wienin lääketieteellisestä yliopistosta. Kun raskaus on alkanut, on jo liian myöhäistä. Silloin jodivarastot ovat niin tyhjät, etteivät ne ehdi kunnolla täyttyä, kun tarve raskauden aikana kasvaa noin 50 prosenttia.

Lindorfer ja Gessl korostavat, että jodi on sikiön aivotoimintojen kannalta äärimmäisen tärkeää ennen raskautta, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. Kuten Iso-Britanniassa ja Australiassa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, lieväkin jodinpuute voi vaikuttaa negatiivisesti lapsen älylliseen kehitykseen.

Jodinsaanti on vähentynyt merkittävästi 1990-luvulta lähtien

Etenkin merilevä, äyriäiset ja merikalat sisältävät luontaisesti paljon jodia, kun taas kananmunissa ja meijerituotteissa sitä on pienempiä määriä –edellyttäen, että eläimet ovat saaneet jodipitoista ravintoa. Maidossakin voi olla jonkin verran jodia, jos tuottaja on käyttänyt jodiliuosta lypsylaitteiden ja lehmien utareiden puhdistukseen.

Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että etenkin vegaanit saavat usein ravinnostaan liian vähän jodia, mutta myös paleoruokavaliota noudattavat ovat vaaravyöhykkeessä vähäisen kalojen, äyriäisten ja suolan käytön vuoksi.

Pohjoismaissa ongelmaa on 1930-luvulta alkaen pyritty ratkaisemaan lisäämällä jodia ruokasuolaan. Ruokasuolaa valmistetaan siten, että merisuolaa jalostetaan niin kauan, että jäljellä on vain natriumkloridia. Sitten siihen lisätään 50 mikrogrammaa kaliumjodidia suolagrammaa kohti ja myös paakkuuntumisenestoainetta kuten natrium- tai kaliumferrosyanidia.

Koska monet ovat ravintosuositusten mukaisesti vähentäneet suolankäyttöä, on jodinpuute yhä yleisempää. Viranomaisten mukaan jodinsaanti on vähentynyt rajusti 1990-luvun lopun jälkeen.

Asiaan vaikuttaa sekin, että yhä useammat käyttävät ruoanlaitossa mieluummin luonnollista merisuolaa ja/tai vuorisuolaa (Himalajan suolaa). Himalajan vuoristosta saadun suolan jodipitoisuus on luontaisesti alhainen, kun taas merisuolassa jodia on enemmän (tasot vaihtelevat alkuperän mukaan). Merisuolan jodipitoisuus on kuitenkin yleisesti ottaen alhaisempi kuin jodilla rikastetun ruokasuolan.

Lisäksi jodinpuute on yleistä paljon eineksiä tai puolivalmisteita syövillä, koska elintarviketeollisuudessa käytetään vain harvoin jodipitoista suolaa.

Kohtuus kaikessa

Jodi on terveydelle välttämätöntä, mutta liikaa sitä ei pidä käyttää. Liian alhainen saanti voi aiheuttaa hypotyreoosin (kilpirauhasen vajaatoiminnan) ja struuman, mutta liian suuren saannin seurauksena voi puolestaan olla joko hypertyreoosi (kilpirauhasen liikatoiminta) tai hypotyreoosi. Jälkimmäinen selittyy sillä, että liian suuri jodipitoisuus voi estää kilpirauhashormonien tuotannon.

Jos jodinpuute on suuri, on edettävä varovaisesti, sillä keho on valmistautunut imeyttämään jodia erityisen tehokkaasti. Jodinsaantia on siis nostettava asteittain oikealle tasolle.

On myös tärkeää huolehtia riittävästä kivennäisaineiden, kuten seleenin ja raudan, saannista. Seleeni suojaa kilpirauhasta suuren jodimäärän aiheuttamilta vaurioilta, ja rautaa tarvitaan niiden entsyymien muodostamiseen, jotka edesauttavat jodin vaikutusta elimistössä.

Jos tiedät, ettet saa ravinnostasi tarpeeksi jodia, voit käyttää tehokasta jodiravintolisäämme. Se on vesiliukoinen, joten yliannostuksen saaminen on epätodennäköisempää kuin kaliumjodidia käytettäessä.

Kirjailija